Rakennuttamisen asiantuntijoita
Boostilla pääset osaksi monipuolisia ja merkityksellisiä projekteja aina julkisista palvelurakennuksista kansainvälisesti kiinnostaviin megahankkeisiin.
Rakennuttamisen asiantuntijana tulet työskentelemään rakennushankkeiden asiantuntija- ja projektijohtotehtävissä esimerkiksi hankevalmistelussa, kustannuslaskennassa, hankinnoissa ja projektinjohdossa.
Työtehtävissäsi laadit yhdessä Boostin tiimisi kanssa rakennushankkeen onnistumisen kannalta keskeisiä aineistoja, laskelmia ja asiakirjoja. Lisäksi osallistut luovaan ongelmien ratkaisuun ja viet aktiivisen vuorovaikutuksen avulla asioita eteenpäin aikataulun mukaisesti.
Toimit työssäsi tiiviissä yhteistyössä Boostin tiimin, tilaajan, käyttäjien ja muiden hankeosapuolten ja eri sidosryhmien kanssa. Lisäksi pääset osallistumaan rakennuttamisen uusien toimintatapojen kehittämiseen ja käytäntöön viemiseen.
Saatat olla etsimämme rakennuttamisen asiantuntija, mikäli olet työskennellyt rakennuttamisen työtehtävissä vähintään 2 vuoden ajan tutkinnon suorittamisen jälkeen, ja sinulla on näyttöjä toimitilahankkeiden asiantuntijatehtävistä. Voit olla urasi alkutaipaleella oleva rakennuttamisen tuleva ammattilainen, tai jo kokeneempi konkari, joka etsit uusia, mielenkiintoisia haasteita työurallasi.
Rakennuttamisen asiantuntijan työssä on tärkeää, että sinulla on ratkaisukeskeinen työskentelyote, olet oma-aloitteinen ja osaat luontevasti työskennellä erilaisten ihmisten kanssa. Tarvitset työssäsi myös vahvaa kirjallista ulosantia, sillä tulet tekemään tarkkuutta vaativia aineistoja ja esityksiä, mikä edellyttää vahvoja suomen kielen suullisia ja kirjallisia taitoja.
Asiantuntijan työtehtävät Boostilla edellyttävät hakijalta:
- Korkeakoulututkintoa rakennusalalta (esim. rakentamistalouden, kiinteistötalouden tai tuotantotalouden DI tai rakennusinsinööri (AMK) tai muu tehtävään soveltuva tutkinto).
- Vähintään 2 vuoden relevanttia työkokemusta haettavan tehtävän kannalta olennaisista työtehtävistä esimerkiksi hankevalmistelu, kustannuslaskenta, hankinnat, projektinjohtaminen.
- Ratkaisukeskeistä työskentelyotetta.
- Hyviä suullisia ja kirjallisia kommunikointitaitoja.
- Vahvaa suomen kielen taitoa.
Lisäksi eduksi katsotaan:
- Erilaisten hankemallien tuntemus
- Rakennuttamisen ympäristöosaaminen
- Kokeneemman asiantuntijan osalta RAP-tutkinto
Tarjoamme sinulle osana Boostin tiimiä:
- Mahdollisuuden päästä kehittämään ja muuttamaan koko toimialaa merkityksellisissä hankkeissa.
- Työpaikan, jossa pääset kehittymään nopeasti ammatillisesti sinua kiinnostavaan suuntaan sparraus- ja mentorointiohjelman avulla.
- Mukavat ja avuliaat kollegat, joilta saat tukea myötä- ja vastamäessä.
- Rennon yrityskulttuurin ja matalahierarkisen työyhteisön, jossa pääset toimimaan itseohjautuvasti osana projektitiimiä.
- Arkiaikatauluusi sopivat joustavat työajat ja mahdollisuuden etätyöhön.
- Laajan työterveyshuollon sekä pääsyn toimiston kuntosalille.
- Liikunta- ja kulttuuriedun sekä tiimin yhteistä virkistystoimintaa.
Työsuhde on vakituinen ja kokopäiväinen. Työt alkavat sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.
Työtä tehdään monipaikkaisesti asiakkaidemme ja hankkeiden tiloissa, Boostin toimistoilla sekä etätyössä. Toimistomme sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien varrella Helsingissä ja Tampereella. Tehtävässä edellytetään matkustusvalmiutta.
Liiketoiminnassamme on hyvä boogie. Kuluvalla tilikaudella liikevaihtomme on yli 40% kasvussa, asiakkaiden tyytyväisyys on korkealla (NPS 100) ja tilauskantamme on historiamme korkeimmalla tasolla.
Olisitko sinä seuraava uusi boostilainen?
Hae rakennuttamisen asiantuntijan tehtävään alla olevalla hakemuslomakkeella tai lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si meille rekry@boostbrothers.fi. HAKUAIKAA JATKETTU! Hakemukset viimeistään 6.1.2025. Käymme läpi tulleita hakemuksia 7.1.2025 alkaen.
Hae Työpaikkaa
Tule kehittymään rakennuttamisen huippuosaajaksi Boostille! Hae avoimeen työtehtävään oheisella lomakkeella.
Voit liittää hakemukseesi ansioluettelon ja/tai LinkedIn -profiililinkin.
Meihin voit olla yhteydessä myös sähköpostitse: rekry@boostbrothers.fi