Etsimme iloiseen joukkoomme Boostille Rakennuttamisen asiantuntijoita, PTS-asiantuntijaa ja Pääanalyytikkoa! Pääset osaksi monipuolisia ja merkityksellisiä projekteja aina julkisista palvelurakennuksista kansainvälisesti kiinnostaviin erikoishankkeisiin.
Rakennuttamisen asiantuntijana työskentelet rakennushankkeiden asiantuntijatehtävissä esimerkiksi hankevalmistelussa, kustannuslaskennassa ja hankinnoissa. Tehtävissäsi laadit yhdessä Boostin tiimin kanssa rakennushankkeen onnistumisen kannalta keskeisiä aineistoja, laskelmia ja asiakirjoja. Lisäksi osallistut luovaan ongelmien ratkaisuun ja viet aktiivisen vuorovaikutuksen avulla asioita eteenpäin aikataulun mukaisesti.
Toimit työssäsi tiiviissä yhteistyössä Boostin tiimin, tilaajan, käyttäjien ja muiden hankeosapuolten kanssa. Kannat vastuuta tiimin ja rakennushankkeen onnistumisesta, ja olet valmis auttamaan tiimiäsi viemään tekemisen seuraavalle tasolle. Lisäksi pääset osallistumaan rakennuttamisen uusien toimintatapojen kehittämiseen ja käytäntöön viemiseen.
Saatat olla etsimämme Rakennuttamisen Asiantuntija, mikäli omaat jo hieman kokemusta rakennuttamisen työtehtävistä, esimerkiksi hankevalmistelusta, kustannuslaskennasta tai hankintojen tekemisestä. Työssä menestyminen edellyttää hyvää kirjallista ulosantia, sillä tulet tekemään tarkkuutta vaativia aineistoja ja esityksiä. Teet yhteistyötä paitsi sisäisten, myös ulkoisten sidosryhmien kanssa, joten odotamme sinulta oma-aloitteisuutta ja yhteistyötaitoja.
PTS-asiantuntijana teet pitkän tähtäimen suunnittelua (PTS) yksittäisille kohteille ja laajallekin kiinteistökannalle. Tehtävissäsi laadit kohteille alustavan PTS-ohjelman, teet kiinteistökierroksia kohteissa, ja viimeistelet kiinteistökierrokselta saatujen tietojen avulla PTS-ohjelman sisältäen toimenpiteet ja kustannustiedot elinkaaren ajalle.
Pääset työssäsi hyödyntämään Boostin kehittämää automaatiota hyödyntävää PTS-ratkaisua, jonka avulla PTS-ohjelman laatiminen sujuu asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja laadukkaasti. PTS-ratkaisun avulla ajoitat ja budjetoit tarvittavat korjaukset oikein kiinteistön koko elinkaaren ajalle, ja tuotat kiinteistöomistajalle hyödyllistä tietoa päätöksenteon ja ylläpidon tueksi.
Toimit työssäsi tiiviissä yhteistyössä Boostin tiimin, kiinteistöomistajien ja ylläpidon teknisten asiantuntijoiden kanssa. Kannat vastuuta PTS-ohjelmoinnin onnistumisesta ja autat kiinteistöomistajia sen tulosten hyödyntämisessä. Työssä menestyminen edellyttää kiinnostusta PTS-työhön, kokemusta kuntoarvioiden laadinnasta ja kustannuslaskennasta, tarkkaa ja systemaattista työtapaa, kykyä kuunnella asiakkaan tarpeita ja yhteistyötaitoja.
Pääanalyytikkona toimit missiomme ytimessä: keräät asiakkaallemme tärkeätä ja hyödyllistä tietoa, laadit laadukkaita aineistoja ja esittelet löydöksiä sekä boostin tiimille että asiakkaillemme. Lisäksi valmennat ja autat nuorempia analyytikkoja tiedon keruun, analysoinnin ja laadunvarmistuksen tehtävissä ja oppimisessa.
Kerättävät ja analysoitavat tiedot liittyvät esimerkiksi rakentamisen uusiin teknologioihin ja toimintamalleihin, investointeihin ja rakennuskustannuksiin, suunnitteluratkaisuihin ja käyttäjäkokemuksiin sekä näyttöön perustuviin hyötyihin, ja rakennushanketietoihin ja -mittareihin. Pääset työssäsi hyödyntämään Boostin kehittämiä tehokkaita menetelmiä pirstaloituneen tiedon hakuun ja analysointiin.
Toimit työssäsi tiiviissä yhteistyössä tilaaja-asiakkaiden, Boostin tiimin sekä alan kotimaisten ja kansainvälisten asiantuntijoiden kanssa. Kannat vastuuta laadukkaan ja tehokkaan tiedonhaun onnistumisesta sekä autat asiakkaita ja Boostin tiimiä sen tulosten hyödyntämisessä. Työssä menestyminen edellyttää kiinnostusta asiakkaiden tarpeisiin, osaamista ja halua kehittyä uusimman tiedon etsinnässä ja analysoinnissa, tulosten viestinnässä ja esittämisessä sekä erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa. Rakennusalan tuntemus ja osaaminen katsotaan eduksi.
Haussa olevat työtehtävät Boostilla edellyttävät hakijalta:
- Korkeakoulutaustaa rakennusalalta (esim. rakentamistalouden, kiinteistötalouden tai tuotantotalouden DI tai rakennus- tai LVI-insinööri tai muu tehtävään soveltuva tutkinto). Pääanalyytikon tehtävän osalta soveltuva tausta voi myös olla kaupallinen (KTM).
- Vähintään vuoden relevanttia työkokemusta haettavan tehtävän kannalta olennaisista työtehtävistä.
- Ratkaisukeskeistä työskentelyotetta.
- Hyviä suullisia ja kirjallisia kommunikointitaitoja.
- Vahvaa suomen kielen taitoa.
Tarjoamme sinulle osana Boostin tiimiä:
- Mahdollisuuden päästä kehittämään ja muuttamaan koko toimialaa.
- Työpaikan, jossa pääset kehittymään nopeasti ammatillisesti sinua kiinnostavaan suuntaan sparraus- ja mentorointiohjelman avulla.
- Mukavat ja avuliaat kollegat, joilta saat tukea myötä- ja vastamäessä.
- Rennon yrityskulttuurin ja matalahierarkisen työyhteisön.
- Joustavat työajat ja mahdollisuuden etätyöhön.
- Laajan työterveyshuollon sekä pääsyn toimiston kuntosalille.
- Liikunta- ja kulttuuriedun.
- Kilpailukykyisen palkkauksen.
Löytyikö näistä sinulle sopiva tehtävä ja seuraava askel urallasi? Haluatko osaksi Boostin kannustavaa työyhteisöä?
Tutustu tarkemmin avoinna oleviin tehtäviin nettisivuillamme osoitteessa: www.boostbrothers.fi/tyopaikat
Otamme hakemuksia vastaan koko kesän ajan, aina 19.8. saakka, mutta käsittelemme hakemuksia joustavasti jo hakuaikana, joten lähetä hakemuksesi viipymättä osoitteeseen rekry@boostbrothers.fi ja tule mukaan Boostin tiimiin!
Me olemme Boost
Boost Brothers Oy on suomalainen rakennuttamisen ratkaisutoimisto. Toimimme rakennushankkeissa tilaajan rakennuttamisen asiantuntijana. Teemme hankevalmistelun, kustannuslaskennan, hankinnat, projektijohdon ja valvonnan. Rakennuttamisen kilpailuetumme perustuu kehittämäämme Milestone-ratkaisuun, joka auttaa tilaajia saavuttamaan hankkeen laatu-, kustannus- ja aikataulutavoitteet.
Boostilaisia yhdistää aito kiinnostus kehittää rakennusalaa ja löytää uusia toimintatapoja ja teknologioita, jotka auttavat asiakkaitamme menestymään. Meidät tunnetaan luotettavana ja asiantuntevana kumppanina, jonka osaavat asiantuntijat varmistavat sovittuihin tavoitteisiin pääsemisen yhdessä asiakkaan ja hankeosapuolten kanssa.
Saamme työskennellä erittäin monipuolisissa ja toimialaa muuttavissa hankkeissa oppimisympäristöistä päiväkoteihin, kohtuuhintaisiin asuntoihin, sairaaloihin, kirkkoihin, tieomaisuuteen, lentoasemiin, raitiotievarikkoon, voimalaitoksiin ja energiavarastoihin.
Hankkeita yhdistää Boostin tavoite viedä uusia toimintamalleja ja teknologioita käytäntöön. Käy tutustumassa esimerkiksi Koskelan varikkohankkeeseen, Järvenpään uusi yhteiskoulu -hankkeeseen, Meriveden lämmöntalteenotto -hankkeeseen, Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltahankkeeseen tai maailman suurin lämmön kausivarasto -hankkeeseen.