Rakennuttamisen asiantuntijoita Boostille Turkuun

Liiketoimintamme jatkaa vahvassa kasvussa. Etsimme sekä asunto- että toimitilarakennuttamisen asiantuntijaa monipuolisiin tehtäviin asiakasprojekteihimme Turun seudulle. Liity Boostin ammattitaitoiseen ja rentoon tiimiin!

Olemme avanneet uuden toimipisteen Turkuun tänä keväänä ja etsimme nyt kahta uutta työntekijää vahvistamaan Varsinais-Suomen alueen rakennuttamisen palvelujamme.

Saamme työskennellä erittäin monipuolisissa ja toimialaa muuttavissa hankkeissa, joilla on suuri yhteiskunnallinen merkitys ja vaikuttavuus. Käy tutustumassa esimerkiksi Linnakaupungin monitoimitalon, Turun kaupungintalon, Koskelan varikon, Vantaan ratikan ja Länsiprojektin hankkeisiin.

Boostin rakennuttamisen asiantuntijana pääset myös hyödyntämään uusinta tutkittua tietoa hankkeissamme, esimerkiksi viimeisimpiä rakennuttamisen ja innovaatiojohtamisen, tiimityöskentelyn sekä laskenta- ja tietoteorian tutkimustuloksia ja sovelluksia (mm. tekoäly).

Tehtävissäsi laadit yhdessä Boostin tiimin kanssa rakennushankkeen onnistumisen kannalta keskeisiä aineistoja, laskelmia ja asiakirjoja, jotka vaativat erityistä tarkkuutta ja hyvää suomen kielen taitoa. Toimit työssäsi tiiviissä yhteistyössä Boostin tiimin, tilaajan, käyttäjien ja muiden hankeosapuolten ja eri sidosryhmien kanssa.

Haemme asuntorakennuttamisen asiantuntijaa, jolla löytyy:

  • Vähintään 5 vuoden työkokemusta rakennuttamisen tehtävistä mm. toteutusvaiheen rakennuttamisesta, suunnittelun ohjauksesta ja hankinnoista.
  • Rakennusinsinööritutkinto (AMK) tai rakennusalan DI-tutkinto
  • Kokemusta asuinkerrostalokohteiden rakennuttamistehtävistä viime vuosina
  • RAP-pätevyys (katsotaan eduksi)

Haemme myös rakennuttamisen asiantuntijaa, jolla löytyy:

  • Vähintään 3 vuoden työkokemusta toimitilahankkeiden rakennuttamisen tehtävistä mm. hankevalmistelu, kustannuslaskenta ja hankinnat
  • Rakennusalan korkeakoulututkinto esim. rakennusinsinööritutkinto (AMK) tai rakennusalan DI-tutkinto, tai muu soveltuva koulutus
  • Eduksi katsomme kokemuksen erilaisista hankemalleista ml. yhteistoiminnalliset rakennushankkeet

Boostin asiantuntijat osallistuvat luovaan ongelmien ratkaisuun, vievät aktiivisen vuorovaikutuksen avulla asioita eteenpäin aikataulun mukaisesti, kantavat vastuuta tiimin ja rakennushankkeen onnistumisesta, ja ovat valmiita auttamaan tiimiään viemään tekemisen seuraavalle tasolle.

Tarjoamme sinulle osana Boostin tiimiä:

  • Mahdollisuuden päästä kehittämään ja muuttamaan koko toimialaa merkityksellisissä hankkeissa.
  • Työpaikan, jossa pääset kehittymään nopeasti ammatillisesti sinua kiinnostavaan suuntaan sparraus- ja mentorointiohjelman avulla.
  • Mukavat ja avuliaat kollegat, joilta saat tukea myötä- ja vastamäessä.
  • Rennon yrityskulttuurin ja matalahierarkisen työyhteisön, jossa pääset toimimaan itseohjautuvasti osana projektitiimiä.
  • Arkiaikatauluusi sopivat joustavat työajat ja mahdollisuuden etätyöhön.
  • Laajan työterveyshuollon.
  • Liikunta- ja kulttuuriedun.

Asiantuntijatehtävien työsuhteet ovat vakituisia ja kokopäiväisiä.

Toimistomme sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien varrella Turun keskustassa, Helsingissä ja Tampereella. Työpäiväsi saattaa ajoittain sisältää työntekoa myös asiakkaan toimistolla, joten toivomme sinulta matkustusvalmiutta.

Olisitko sinä seuraava uusi boostilainen?

Lue lisää avoimista työpaikoistamme nettisivuiltamme tehtäväkohtaisten linkkien alta  https://boostbrothers.fi/toihin-meille  ja hae itse tai vinkkaa omalle verkostolle!