RIL-Nuorten Gaalaillassa verkostoiduttiin rakennetun ympäristön opiskelijoiden kanssa

Vuotuinen RIL-Nuorten Gaalailta järjestettiin eilen torstaina 15. lokakuuta Espoon Otaniemessä, Aalto Design Factoryn tiloissa. Tapahtuma on tarkoitettu Aalto-yliopiston uusille rakennetun ympäristön alojen opiskelijoille. Tilaisuuden kumppaniyritykset esittelevät osallistujille rakennusalan ainutlaatuisia mahdollisuuksia ja monipuolisia työtehtäviä, joita alalla on tarjolla.

Illan aikana rakennetun ympäristön vaikuttajat kertoivat puheenvuoroissaan alasta ja sen moninaisuudesta. Suomen Rakennusinsinöörien Liiton RIL:n johtaja Henriikka Hellström puhui järjestön merkityksestä ja palveluista erityisesti nuorille jäsenille. Tutkijatohtori Roope Nyqvist Aalto-yliopistosta piti erittäin ajankohtaisen ja mielenkiintoisen puheen siitä, miten tekoäly voi tulevaisuudessa muuttaa rakennusalan asiantuntijoiden työtä.

Boost Brothers oli viime vuoden tapaan mukana kumppanina esittelemässä rakennuttamisen eri osa-alueita käytännön esimerkkien ja asiakashankkeiden kautta. Boostin pisteellä osallistujien kanssa keskustelivat rakennuttamisen asiantuntijat Leevi Mattila ja Joonas Muje, joista kumpikin piti kokemusta antoisana.

– Muje kertoi, että tilaisuuden parasta antia oli päästä keskustelemaan tulevien asiantuntijoiden kanssa ja kuulemaan heidän urapoluistaan ja ajatuksistaan. Oli hienoa olla mukana eilisessä tapahtumassa! Illan puhujat olivat kiinnostavia, ja erityisesti Roope Nyqvistin puhe tekoälyn mahdollisuuksista rakentamisessa jäi mieleen.

Mattila toimi myös osana tapahtuman järjestelytoimikuntaa RIL-Nuorten pääkaupunkiseudun johtoryhmän toimensa puolesta. Hän kertoi järjestelyjen ja gaalaillan sujuneen suunnitelmien mukaan:

– Oli mukavaa käydä paljon mielenkiintoisia keskusteluja uusien alasta kiinnostuneiden nuorien kanssa ja päästä avaamaan heille rakennuttamisen saloja käytännön projektien kautta. Oli myös hienoa tavata vanhoja opiskelututtuja, jotka olivat edustamassa omaa työnantajaansa.

 

Boostin Fast Track -harjoitteluhaku avautuu marraskuussa

Boostilla avautuu suosittu rakennuttamisen asiantuntijaharjoitteluhaku marraskuun aikana. Harjoittelu soveltuu parhaiten alan 5.–6. vuosikurssin opiskelijoille ja sen aikana pääsee tutustumaan käytännönläheisesti rakennuttamisen asiantuntijatehtäviin oikeissa asiakashankkeissamme.