Kauden boostilaiset Q3 2025 äänestetty
Boostilla äänestettiin vilkkaasti kuluvan vuoden kolmannen kvartaalin Kauden boostilaisia, ja äänestyksen tulokset julkistettiin yhteisellä tiimimatkalla Comolla lokakuun alussa.
Kuluneen kvartaalin asiakasboostiksi työyhteisö äänesti Riku Latokartanon ja tiimiboostiksi Saara Ikosen.
Neljännesvuosittain jaettavien tunnustusten tarkoituksena on kiittää koko tiimin voimin jakson aikana työssään onnistuneita työntekijöitä.
Vahva asiakastyö toi tunnustuksen Latokartanolle
Boostilla rakennuttamisen asiantuntijana syyskuun alussa aloittanut Riku Latokartano on tehnyt reipasta ja määrätietoista asiakastyötä erityisesti Turun seudulla. Työn tulokset toivat heti ensimmäisessä äänestyksessä Kauden asiakasboosti -tunnustuksen.
Boostin liiketoiminta on vahvassa kasvussa, ja Turun seudun asiakkuudet ja korkeatasoinen asiakaspalvelu tukevat tätä kasvusuunnitelmaa. Kollegat Boostilla antoivat seuraavat perustelut Asiakasboosti-äänestyksessä:
– Riku on tehnyt erinomaista asiakastyötä heti Boostilla aloitettuaan!
– Äänestin Rikua, koska hänellä on ollut aktiivista asiakastoimintaa Turun suunnalla.
– Asiakasliidejä on viuhunut Turun suunnilta sitä tahtia, että hihat on tosiaan kääritty ja syksy startannut vauhdilla. Ehdottomasti Asiakasboostin arvoinen suoritus, Riku!
Latokartano oli vähintäänkin hämmästynyt kuullessaan äänestyksen tuloksesta:
– Eihän tällaista tunnustusta osannut alkuunkaan odottaa, vaan tämä tuli täysin puskista! Boostilla on niin hyvä tekemisen meininki, että se mentaliteetti näköjään tarttuu hyvin jo ensimmäisen kuukauden aikana. Olemme Turun toimistolla ideoineet paljon tulevaa ja yhteinen tahtotila on, että saadaan Boost Brothers halutuimmaksi yhteistyökumppaniksi rakennetun ympäristön asiantuntijatehtävissä Lounais-Suomessa.
Ikonen toimii hyvän yhteishengen ylläpitäjänä toimistolla
Boostille perhe- ja opintovapaiden jälkeen töihin palannut Saara Ikonen äänestettiin kauden tiimiboostiksi vakuuttavin perusteluin. Erityisesti Boostin Pasilan toimistolla on oltu iloisia Ikosen töihinpaluusta, sillä useassa kommentissa hänet mainittiin muun muassa hyvän tunnelman ja yhteishengen luojana ja myös tärkeiden, yhteisten taukojen promoottorina.
Äänestysperustelut kuuluivat näin:
– Saara tuo toimistolla hyvää yhteishenkeä ja tunnelmaa!
– Saara luo iloista ja mukavaa ilmapiiriä päivittäin toimistolla ja osallistuu aktiivisesti erilaisiin kehitystoimiin!
– Saara on töihinpaluun myötä tuonut paljon hyvää fiilistä ja hyvää taukokulttuuria toimistolle.
– Äänestin Saaraa, koska hän tuonut paluunsa jälkeen toimistolle uutta energiaa.
– Pasilan yhteishenkeä kohottamassa sekä yhteisten mukavien kahvihetkien varmistajana että suunnittelemassa toimiston parannuksia, jotta arki soljuisi.
– Erittäin hieno paluu töihin, ja mahtavaa tiimin tukemista projekteilla!
Ikonen kommentoi äänestystulosta ilahtuneena:
– Töihinpaluu on tuntunut innostavalta erityisesti Boostilla työskentelevien upeiden kollegoiden ansiosta. Kiitos kaikille!
