KAS asuntojen uudiskohde valmistui aikataulussa

Kohtuuhintaista asumista Sipoon Söderkullaan

KAS asuntojen Graniittitie 9 / Gneissitie 9 -kohteen rakentaminen alkoi syyskuussa 2018 ja valmistui aikataulussa marraskuussa 2019. Kohde muodostuu kahdesta asuinkerrostalosta, joissa on yhteensä 63 kohtuuhintaista ARA vuokra-asuntoa. Hankekehityksestä, suunnittelunohjauksesta ja työmaakokousten puheenjohtajan tehtävistä vastasi KASin hanke- ja kehittämispäällikkö Lauri Paronen.

KAS asunnot on valtakunnallinen, vakavarainen ja luotettava vuokra-asuntoyhtiö, jolla on yli 8000 vuokra-asuntoa 34 paikkakunnalla. Vuokra-asunnoista suurin osa on ARA-rahoitteisia. Lisäksi KAS asunnot on ostanut 405 asumisoikeusasuntoa syksyllä 2019.

Boost rakennuttamisen asiantuntijana

Boost Brothers teki hankkeen aikana kustannuslaskelmia, suoritti osaltaan asiantuntijatehtäviä hankintojen edistämisessä sekä osallistui osaltaan työmaa-asiantuntijatehtäviin valvonnan tukena.

”Boostin toiminta hankkeessa oli joustavaa ja palvelut tukivat hanketta. Toteutuksen aikana asiantuntijanäkemys taloteknisistä ratkaisuista oli tärkeää,” kertoo Paronen.

KAS asunnot hyödyntää hankkeesta saatuja kokemuksia rakennuttamistoiminnan kehittämisessä.