Heikura ja Viita-aho vahvistavat Boostin tiimiä
DI Harri Heikura ja DI, MBA Saku Viita-aho ovat aloittaneet Boostin tiimissä Advisor-roolissa kesän aikana, ja nyt yhteistyö on saatu kunnolla polkaistua käyntiin.
”Haluamme olla Pohjoismaiden paras rakentamisen kehittäjä ja työpaikka. Heikura ja Viita-aho tuovat lisää monipuolista osaamista kehitystyöhömme. Heikura vauhdittaa Boostilla erityisesti Milestone-ratkaisun kehitystyötä ja Viita-aho toimii meillä asiantuntijana työkulttuurin ja -hyvinvoinnin sekä liiketoiminnan kehittämisessä”, kertoo Juho-Kusti Kajander Boostilta.
Haastattelimme Harria ja Sakua uusista yhteistyökuvioista Boostin kanssa, ja halusimme myös kuulla heidän ajatuksiaan rakennuttamisen kehittämisestä sekä alan tulevaisuudesta.
Harri Heikura kiihdyttää rakennuttamisen ratkaisujen kehitystyötä
Heikuralla on monipuolista kokemusta esimerkiksi korjausrakentamisen ja yhteistoiminnallisuuden kehittämisestä ja toteuttamisesta uudella tavalla. Vahvuudekseen hän mainitsee uteliaisuuden ymmärtää rakentamista kokonaisvaltaisesti.
Rakentamisesta ja rakennuttamisesta puhuttaessa Heikuralla on selkeä visio:
”Rakentaminen luo tiloja. Tilat ovat väline toteuttaa tekemistä, kuten asumista, työskentelyä ja oppimista. Me kaikki käytämme tiloja. Väitän, että emme vielä osaa rakentaa niin hyviä tiloja kuin olisi mahdollista. Meillä on kyllä osaamista, mutta emme osaa toimia parhaalla mahdollisella tavalla yhdessä.
Haluan nostaa rakentamisen tasoamme ja reseptini on seuraava: ensin syvennetään ymmärrystä, miten tilat vaikuttavat meidän toimintaamme. Sehän on meidän tavoitteemme: toimintaa palvelevat tilat nyt ja tulevaisuudessa.”
Heikura jatkaa: ” Matkalla kohti vaikuttavia tiloja tarvitaan yhteistä sitoutumista. Tehtävän ja kunkin hankeosapuolen roolin on oltava selvä – mitä, kenelle ja miksi ollaan rakentamassa. Siksi kaikki tekeminen virtautetaan tahdistetuiksi osakokonaisuuksiksi. Ihmiset tietävät, mitä heiltä odotetaan ja mitä seuraavaksi pitää tehdä, mitä muut tekevät ja mitä päätöksiä seuraavaksi ollaan yhdessä tekemässä.”
Kysyttäessä kenellä on parhaat edellytykset muuttaa rakennushankkeita, Heikura vastaa:
”Rakennuttajalla. Siksi näen Boostin todella merkittävänä toimijana, joka pystyy myötävaikuttamaan rakentamisen tasonnousussa esimerkiksi vakioimalla tahdistukseen perustuvan hankejohtamisen.”
Boostin kanssa aloitettua yhteistyötä hän kuvailee innostuneesti:
”Mikään ei ole niin palkitsevaa kuin nähdä ihmisten kehittyvän. Koen todella innostavana nykyisen Advisor-roolini, jonka keskiössä on tahdistukseen perustuvan Milestone-hankejohtamisen vakioiminen. Boostilaiset toimivat varsinaisina asiantuntijoina ja muutoksen johtajina. Minun roolini on sparrata vastuuhenkilöitä – innovoida yhdessä, haastaa ja tuoda omasta työkalupakistani kokemuksia.
Lisäksi Boostissa minua kiehtoo boostilainen DNA eli uusimman tutkimustiedon analysointi, kokeilu ja käyttö. Rakennusala kaipaa tutkittuun tietoon perustuvaa toimintaa ja siinä Boost on edelläkävijä.”
Saku Viita-aho uskoo, että Boostin kanssa kaikki on mahdollista
Kohti rakennusalan parasta työpaikkaa ja uusia työhyvinvoinnin keinoja Boostia sparraa Viita-aho, jolla on kokemusta muun muassa rakennusalan konsultointipuolelta, perheurakointiyrityksestä sekä digi-it maailmasta päätyössään Futuricelta, joka on muun muassa valittu kahdesti Euroopan parhaaksi työpaikaksi.
Kysyimme Viita-aholta, miten hän näkee Boostin ja rakennuttamisen toimialan tulevaisuuden:
”Toimialan tulevaisuus on kirkas. Boostin asento ja koko antavat mahdollisuuden ottaa edun alan potentiaalista. Nyt on oikea aika kehittyä ja napata arvosta kiinni – katsotaan vaikka investointien ja uusien yritysten määrää.”
Kysyttäessä mikä Boost-yhteistyössä on erityisen innostavaa, hänellä on vastaus valmiina:
”Boostin kanssa kaikki on mahdollista. Nyt haetaan maksimaalista tapaa vaikuttaa siihen, että tulevaisuus on kirkkaampi. Boostin reseptillä on mahdollista tehdä rakennuttamisesta ja sitä kautta rakentamisesta älyttömän tuloksekasta.”
Viita-aho kiteyttää sanomansa vauhdikkaaseen tyyliinsä: ”Boostin jengi on päkijöillä, nyt on aika donkata!”