Esittelyssä Boostin uudet Fast Track –harjoittelijat!
Varma kesän merkki on uusien Fast Track -harjoittelijoiden liittyminen Boostin tiimiin.
Rakennustekniikan opiskelijat Tampereen yliopistosta, Iiro Sairanen ja Sauli Heinänen, aloittivat toukokuussa rakennuttamisen asiantuntijaharjoittelijoina Boostin Fast Track -harjoitteluohjelmassa, jonka järjestämme tänä vuonna jo yhdeksättä kertaa.
Fast Trackit pääsivät perinteisen alkuperehdytyksen jälkeen aistimaan uunituoreen Boostin toimiston tunnelmaa Tampereen keskustassa. Jo ensimmäisten päivien aikana tuli tutuksi monet uudet työkaverit molemmilta toimistoilta, Helsingistä ja Tampereelta.
Boostilta oppia ja mallia rakennuttamisen kehittämiseen
Boostilla on Tampereella vahva edustus, ja positiiviset kokemukset Boostista yrityksenä ja työpaikkana olivat kiirineet myös Iiron ja Saulin korviin, mistä syntyi idea hakea Boostille Fast Track -harjoitteluun.
Kumpikin mainitsee rakennusalan kehittämisen olevan yksi tärkeä teema, jota he odottavat sekä harjoittelulta Boostilla että tulevaisuuden työurallaan.
”Boostissa kiinnosti erityisesti halu kehittää uusia toimintamalleja rakennusalalle. Haluaisin kehittää rakentamista avoimempaan ja tehokkaampaan suuntaan. Alalle on mielestäni tyypillistä ongelmakohtien kiertely ja resurssien huomiotta jättäminen, mistä olisi mielestäni hyvä päästä eroon. Tehokkuutta voitaisiin puolestaan nostaa erilaisilla uusilla innovaatioilla ja toimintatavoilla”, pohtii Iiro, jolla rakennustyömaakokemusta löytyy useamman kesän ajalta mm. työnjohtoharjoittelijan tehtävistä.
Infrarakenteita pääaineenaan opiskeleva Sauli kiinnostui Boostin infrarakennuttamisen tiimin mahdollisuuksista.
”Infrarakentamisessa on paljon mahdollisuuksia uusille innovaatioille ja haluaisinkin kehittää sitä eteenpäin. Erityisesti kiertotalous ja uusiomateriaalien käyttö kiinnostaa. Myös uudet tietomallipohjaiset ratkaisut ovat mielenkiintoisia. Harjoittelujaksolla herää varmasti uusia ajatuksia ja mielenkiinnon kohteita infralla”, kertoo Sauli, joka on kerryttänyt työkokemusta rakennusalalta mm. Raide-Jokerin tuotantopuolella sekä konsulttina pienemmistä hankkeista.
Järjestötoiminnan konkarit
Vapaa-aikaansa sekä Iiro että Sauli käyttävät monipuoliseen liikuntaan sekä koulun järjestötoimintaan mm. ainejärjestöjen ja kerhojen hallitusjäseninä.
”Tykkään ajella moottoripyörällä ja talvisin hiihto on lähellä sydäntä. Iso osa ajasta menee järjestötoimintaan ja olenkin ollut monta vuotta järjestämässä Akateemisen kyykän MM-kilpailuja, joka on yksi suomen suurimmista opiskelijatapahtumista”, kertoo Sauli.