Allianssimalli soveltuu myös pienempiin hankkeisiin
Boost Brothersin johtava asiantuntija, partneri ja tekniikan tohtori Matti Sivunen esitteli 3.9.2026 RIL ry:n Rakennuttaminen ja Projektinjohto -tekniikkaryhmän tilaisuudessa kokemuksia allianssimallin hyödyntämisestä muissa kuin megahankkeissa.
Allianssimalli tunnetaan erityisesti suurista infra- ja rakennushankkeista. RIL ry:n Tekniikkaryhmän jäsenen ja tapahtuman järjestäjän Tuomo Lindstedtin mukaan on ajankohtaista tarkastella mallin hyödyntämistä myös muun kokoisissa hankkeissa.
– Allianssimallista on Suomessa jo paljon kokemusta suurissa hankkeissa. On kiinnostavaa tarkastella, miten hyväksi havaittuja toimintatapoja voidaan hyödyntää tarkoituksenmukaisesti myös pienemmissä hankkeissa, Lindstedt sanoo.
Sivusen kokemusten perusteella allianssimallia voidaan hyödyntää onnistuneesti myös huomattavasti pienemmissä hankkeissa. Hänellä on omakohtaista kokemusta muun muassa Tikkurilan kirkon, Kinnarin koulun ja Järvenpään uuden sosiaali- ja terveyskeskuksen allianssihankkeista.
– Allianssi ei ole vain megahankkeiden malli. Kun perusedellytykset täyttyvät, se toimii myös pienemmässä hankkeessa, Sivunen sanoo.
Kolme edellytystä onnistuneelle allianssille
Sivusen esityksen keskeinen viesti oli, että allianssin hyödyntämiselle on kolme edellytystä: hankkeessa täytyy olla aito tarve allianssille, tilaajalla ja markkinalla yhteinen halu toteuttaa hanke allianssimallilla sekä tilaajalla riittävä kyvykkyys ja resurssit mallin hyödyntämiseen.
Aito tarve voi syntyä esimerkiksi hankkeen merkittävistä riskeistä, monimutkaisuudesta, uuden teknologian hyödyntämisestä tai innovointitarpeesta.
Erityisen tärkeää on tilaajan kyvykkyys. Allianssi edellyttää osaamista muun muassa hankkeen ja tavoitteiden määrittelyssä, kaupallisessa mallissa, kustannusohjauksessa, yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa, riskienhallinnassa, päätöksenteossa ja johtamisessa.
Tilaajan ei kuitenkaan tarvitse rakentaa kaikkea allianssiosaamista itse. Boost voi tuoda tilaajan tueksi tarvittavat asiantuntijat sekä kouluttaa ja valmentaa organisaation allianssimallin käyttöön. Boostilla on kokemusta niin suurista kuin pienemmistä allianssihankkeista, ja se on myös kehittänyt yhdessä Väyläviraston kanssa skaalattua allianssimallia pienempiin hankkeisiin.
– Oleellista on tunnistaa, mitä kyvykkyyttä hanke tarvitsee ja rakentaa tilaajan organisaatio sen mukaisesti. Tarvittavaa osaamista voidaan tuoda hankkeeseen ulkopuolelta ja samalla kasvattaa tilaajan oman organisaation allianssikyvykkyyttä, Sivunen korostaa.
Allianssi voidaan skaalata hankkeen kokoon
Pienemmässä hankkeessa kaikkea ei tarvitse tehdä kuten megahankkeessa. Toimintatapoja, rooleja ja organisaatiota voidaan keventää, mutta allianssin keskeisistä periaatteista – arvoa rahalle, kaikki voittaa tai kaikki häviää, hankkeen parhaaksi ja avoimet kirjat – ei pidä tinkiä.
– Allianssi kannattaa rakentaa hankkeen tarpeisiin ja kokoon sopivaksi – pienemmässä hankkeessa myös toimintamallin pitää olla ketterä, Sivunen kiteyttää.
