Asiantuntija, yhteistoiminnalliset hankkeet
Boostilla pääset osaksi monipuolisia ja merkityksellisiä projekteja aina julkisista palvelurakennuksista kansainvälisesti kiinnostaviin megahankkeisiin.
Etsimme yhteistoiminnallisten hankkeiden asiantuntijaa, jolla on kokemusta yhteistoiminnallisista hankkeista, esimerkiksi hankestrategia-, hankinta- tai kehitys- ja toteutusvaiheen tehtävistä.
Tehtävässäsi työskentelet tilaajan asiantuntijana yhteistoiminnallisissa hankkeissa. Valmistelet ja ohjaat työpajoja ja kokouksia, valmistelet laadukkaita päätöksentekoaineistoja sekä sparraat ja tuet hanketiimiä työskentelemään yhdessä ja kehittymään hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Asiantuntijan työssä tarvitset ratkaisukeskeistä työskentelyotetta, oma-aloitteisuutta ja hyviä yhteistyötaitoja, sillä tulet tekemään yhteistyötä paitsi sisäisten, myös ulkoisten sidosryhmien kanssa. Edellytämme vahvoja suomen kielen suullisia ja kirjallisia taitoja.
Asiantuntijan työtehtävät Boostilla edellyttävät hakijalta:
- Muutaman vuoden työkokemusta yhteistoiminnallisista hankkeista hankestrategia-, hankinta- tai kehitysvaiheen tehtävistä tilaajan tai tilaajan asiantuntijan roolissa.
- Tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. rakentamistalouden, kiinteistötalouden tai tuotantotalouden DI tai muu soveltuva tutkinto).
- Ratkaisukeskeistä työskentelyotetta.
- Hyviä suullisia ja kirjallisia kommunikointitaitoja.
- Vahvaa suomen kielen taitoa.
Lisäksi eduksi katsotaan:
-
Koulutus- ja valmennusosaaminen.
-
Työkokemus yhteistoiminnallisten hankkeiden toteutusvaiheesta tilaajan tai tilaajan asiantuntijan roolissa.
- Työkokemus allianssikyvykkyyden kehittämisestä.
Tarjoamme sinulle osana Boostin tiimiä:
- Työpaikan, jossa pääset kehittymään nopeasti ammatillisesti sinua kiinnostavaan suuntaan sparraus- ja mentorointiohjelman avulla.
- Rennon yrityskulttuurin sekä mukavat ja avuliaat kollegat, joilta saat tukea myötä- ja vastamäessä.
- Laajan työterveyshuollon sekä pääsyn toimiston kuntosalille.
- Liikunta- ja kulttuuriedun sekä tiimin yhteistä virkistystoimintaa.
Työsuhde on vakituinen ja kokopäiväinen. Työtä tehdään monipaikkaisesti Boostin ja asiakkaan toimistoilla sekä etätyössä. Tehtävissä edellytetään myös matkustusvalmiutta.
Toimistomme sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien varrella Helsingissä ja Tampereella.
Liiketoiminnassamme on hyvä boogie. Kuluvalla tilikaudella liikevaihtomme on yli 40% kasvussa, asiakkaiden tyytyväisyys on korkealla (NPS 100) ja tilauskantamme on historiamme korkeimmalla tasolla.
Olisitko sinä seuraava uusi boostilainen?
Hae yhteistoiminnallisten hankkeiden asiantuntijan tehtävään alla olevalla hakemuslomakkeella tai lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si meille rekry@boostbrothers.fi. HAKUAIKAA JATKETTU! Hakemukset viimeistään 6.1.2025. Käymme läpi tulleita hakemuksia 7.1.2025 alkaen.
Hae Työpaikkaa
Tule kehittymään rakennuttamisen huippuosaajaksi Boostille! Hae avoimeen työtehtävään oheisella lomakkeella.
Voit liittää hakemukseesi ansioluettelon ja/tai LinkedIn -profiililinkin.
Meihin voit olla yhteydessä myös sähköpostitse: rekry@boostbrothers.fi