(Kuva: Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy, AFRY Finland Oy)
Ohjaamalla kustannuksia hallitusti ja reaaliaikaisesti hankkeen kustannukset pysyvät hallinnassa. Aktiivisessa kustannusohjauksessa erilaisia vaihtoehtoja vertaillaan osana hankkeen päivittäistä työtä.
Korkotason nousu ja rahoituksen saamisen vaikeutuminen vaativat katseen suuntaamista entistäkin tiiviimmin kohti tehokkaampaa rakentamista. Tehostamisessa merkittävimmät askeleet otetaan jo rakennushankkeen ensi metreillä, sillä rakentamisessa jo syntyneisiin kustannuksiin ei enää voida vaikuttaa.
— Aktiivisella kustannusohjauksella hankkeen koko prosessista tulee lyhyempi, kevyempi ja miellyttävämpi. Sen avulla saadaan karsittua projekteista kaikki ylimääräinen, kertoo Boost Brothersin rakennuttamisen palveluista vastaava johtaja Petro Pöyhönen.
Aktiivinen kustannusohjaus on kokonaan uudenlainen tapa ajatella suunnittelua ja rakentamista. Se hyödyntää simulaatiota, joka toteutetaan Haahtelan Realaizerilla. Sen avulla erilaisia ratkaisuja voidaan tutkia etukäteen simulaatiomallin avulla.
— Luotettavia kustannussimulaatioita voidaan tehdä jo hyvin vähäisilläkin lähtötiedoilla. Siten suunnitelmavaihtoehtoja voidaan hinnoitella ja tarkentaa varhaisessa vaiheessa. Se mahdollistaa tietoon perustuvan päätöksenteon. Valittu vaihtoehto simulaatiomallin täydentämällä tiedolla toimii suunnittelun lähtötietona. Näin keskitytään siihen, mikä tuottaa arvoa.
Ero perinteiseen tapaan mullistava
Aikaisemmin totutulla tavalla tehty kustannuslaskenta tapahtuu siten, että ensin suunnitellaan ja sen jälkeen lasketaan kustannukset suunnitelmien perusteella.
— Perinteisellä tavalla toteutettuna hankkeen lopulliset kustannukset eivät pahimmillaan vastaa lainkaan aluksi arvioituja kustannuksia, Pöyhönen toteaa ja jatkaa.
— Heti hankkeen alkuvaiheessa tehdyt realistiset kustannuslaskelmat mahdollistavat hankkeen joutuisan etenemisen sen sijaan, että lähdettäisiin ensin paisuttamaan toiveiden tynnyriä, joka lopulta sitten kuitenkin todetaan liian kalliiksi.
Koskelan varikkohankkeessa karsittiin hukka minimiin aktiivisella kustannusohjauksella
Boost Brothers toteuttaa aktiivista kustannusohjausta hankkeissa kokonaisvaltaisesti ja palvelupohjaisesti. Erityisen suuressa roolissa se on ollut Koskelan varikkohankkeessa.
— Boost on ollut mukana Koskelan varikkohankkeessa kahdella tasolla eli ollut projektinjohdon tukena prosessin aikana ja lisäksi tekemässä kustannusohjausta ja -laskentaa päätöksenteon tueksi, sanoo Kaupunkiliikenne Oy:n projektijohtaja Lotta Koski-Lammi.
Hankkeessa tutkittiin varikolle vaihtoehtoisia laajuuksia vaunumäärien perusteella, eri vaiheistuksia ja sijoittumisia tontille sekä rakennetyyppejä. Lisäksi selvitettiin myös tarvittavia oheistoimintoja ja vertailtiin mahdollisia vaihtoehtoja. Koskelan varikkohankkeelle on asetettu tiukat ympäristötavoitteet, joiden saavuttamisessa aktiivinen kustannusohjaus on olennaisessa roolissa.
— Kustannusohjaaminen on oikeastaan projektin laajuuden ohjaamista ja samalla myös hiilijalanjäljen ohjaamista. Se on tiedostettu meillä projektin johdossa koko ajan.
Aktiivinen kustannusohjaus on jatkuvaa ja ennakoivaa, jolloin siitä muodostuu osa koko hankkeen johtamista. Koskelan varikkohankkeessa Boost Brothers onkin samalla ollut mukana ohjaamassa koko prosessia projektin aikataulutuksesta ja hankesuunnittelusta lähtien.
Koski-Lammin mukaan kustannusohjaus on poistanut tyhjäkäyntiä ja nivoutunut hankkeeseen hyvin.
— Boostilaiset ovat tehneet hyviä esityksiä, joissa on laskettu sellaisia osakokonaisuuksia, joiden perusteella on helppo tehdä päätöksiä siitä, mitä projektiin otetaan mukaan ja mitä voi jättää tekemättä.