Juho-Kusti Kajanderin kolumni: Seuraavan nousukauden menestyksen avaimet jaetaan tässä ja nyt
Rakentamisen suhdannekuva on tällä hetkellä kuin suoraan Grimmin saduista, kuvaa Boost Brothersin toimitusjohtaja Juho-Kusti Kajander tuoreessa Rakennustekniikka-lehden kolumnissaan.
Ikävät käänteet rakennusalan suhdanteissa pakottavat monet toimijat sopeuttamaan toimintaansa nopeasti, kirjoittaa Kajander ja nostaa katseensa kohti tulevaisuutta:
”Lyhyen aikavälin suhdannehuolien ratkaisun ohella on yhtä tärkeää huolehtia pidemmän aikavälin kilpailukyvystä. Seuraavan nousukauden menestyksen avaimia jaetaan tässä ja nyt.”
Suhdanteiden niiatessa on oikea aika satsata uuden kehittämiseen. Vain siten voidaan varmistaa kilpailukyvyn säilyminen. Kajander on pannut merkille, kuinka innovaatiotoimintaan on ryhdytty panostamaan maailmalla.
”McKinseyn tuoreen tutkimuksen mukaan globaalit investoinnit KIRA-alan innovaatioihin vuosina 2020–2022 olivat 85 prosenttia suuremmat edelliseen kolmeen vuoteen verrattuna.”
Innovaatiotoiminnalla on myös tieteellisten tutkimusten mukaan markkina-arvoa kasvattavia vaikutuksia. Kajander ottaa esimerkiksi kotimaisten pörssiyhtiöt, joiden osalta innovaatiosta kertovan tiedotteen julkaisu johtaa samansuuruiseen osakekurssin nousuun kuin positiivinen tulosvaroitus.
Innovaatiotoimintaan Kajander kannustaa hakemaan vauhtia kansainvälisten edelläkävijöiden opeista, joita on tutkittu runsaasti.
”Perusedellytykset ovat yksinkertaiset: asiakas on tiiviisti mukana työssä, tiimi on korkeatasoinen ja siltä löytyy kyvykkyyttä sekä innovoinnin luovaan alkuvaiheeseen että loppuvaiheen projektijohtamiseen.”
Kajander muistuttaa, että matalasuhdanteessa hankinnat ovat innovaatiotoiminnan moottori.
”Hankinnan tavoitteiden ja hankestrategian kirkastaminen, suhdannetilanteen mahdollisuuksien hyödyntäminen, innovaatiotoimintaa tukevan hankintamenettelyn valinta ja hankinnan laadukas toteuttaminen ovat onnistumisen kulmakiviä.”
Kajanderin kirjoitus löytyy viimeisimmästä Rakennustekniikasta (3/2023) otsikolla Innovaatioilla vahvempana ulos taantumasta.