Suomen väestörakenteen muutos on ennusteiden mukaan nopeaa tulevina vuosina. Vuoden 2012 lopussa yli 65-vuotiaita oli 18,8 % koko väestöstä ja yli 85-vuotiaita 2,3 %. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan vuonna 2030 yli 65-vuotiaita on jo 25,6 % koko väestöstä ja yli 85-vuotiaita 3,9 %. Erityisesti hyvin iäkkäiden osuus on kasvussa.
Boost Brothers selvitti Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) toimeksiannosta, miten kunnat pystyisivät entistä paremmin arvioimaan ikääntyneiden palveluasumisen tarvetta ja priorisoimaan olemassa olevan rakennuskannan peruskorjaamisen ja uudisrakentamisen ikääntyneiden asumisratkaisujen ja erityisesti tehostetun palveluasumisen osalta. Hanke toteutettiin yhteistyössä Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri EKSOTE:n, Rovaniemen, Ylä-Savon SOTE-kuntayhtymän, Jyväskylän ja Turun kanssa.
”Yrityksemme arvion mukaan tehostettua palveluasumista tarvitaan lisää vuoteen 2040 mennessä. Arvio perustuu kuntien ja kuntayhtymien olemassa olevaan tehostetun palveluasumisen kiinteistökantaan, vireillä oleviin rakennushankkeisiin ja ennusteisiin väestönkehityksestä. Hankkeen aikana oli hienoa havaita, että kunnissa ja kuntayhtymissä pyritään aidosti kehittämään toimintaa ikääntyneiden asumisen haasteiden ratkaisemiseksi. Tässä yhteydessä tehostetun palveluasumisen lisääminen on onneksi vain yksi keino ja oleellista on luoda hallintorajat ylittävää yhteistyötä,” kertoo projektipäällikkö Lauri Paronen. ”Jotta ikääntyneiden asumiseen voidaan löytää ratkaisuja, on tärkeää tuntea olemassa oleva kiinteistökanta rajatulla alueella ja luotava käsitys, miten ikääntyneiden tehostetun palveluasumisen tarve alueella ajallisesti kehittyy. Toiminnan on kokonaisuudessaan oltava jatkuvaa, säännöllistä ja suunnitelmallista, jossa onnistuminen edellyttää moniammatillista osaamista,” jatkaa Paronen.
Lisätietoja: Lauri Paronen, Boost Brothers