Esittelyssä uudet boostilaiset!
Boostin riveissä uusina rakennuttamisen asiantuntijoina ovat aloittaneet ympäristötekniikan DI Hanna Lyytinen (kuvassa keskellä), tuotantotalouden DI Bettina Ruottinen sekä rakennustekniikan DI Mika Vaheri.
Hanna Lyytinen vahvistaa Boostin infrarakennuttamisen tiimiä
Kokemusta Boostin infrarakennuttamisen tiimiin tuo Hanna Lyytinen, joka on ehtinyt yli kymmenen vuoden työurallaan infrarakentamisessa kokeilla niin urakoitsijana kuin rakennuttajana olemista. Viimeiset seitsemän vuotta ovat vierähtäneet rakennuttajakonsultin tehtävissä vaihtelevilla projekteilla ja erilaisissa tehtävissä.
”Haluaisin kehittää infrarakennuttamisessa tietomallintamisen työkalujen tuomista vahvemmin työmaavalvontaan ja tilaajan käyttöön, sekä vähentää vanhoihin kaavoihin kangistumista, koska usein uudet toimintatavat luovat mahdollisuuksia alan eteenpäin kehittymiselle”, kertoo Lyytinen.
Boostissa Hannaa kiinnosti erityisesti tiiviimpi työyhteisö:
”Pienemmässä porukassa asiat hoituvat ketterämmin ja uusien juttujen kehittäminen on helpompaa. Lisäksi on ollut erittäin mukavaa huomata, kuinka tiivistä tiimiyhteistyötä Boostissa tehdään, vaikka itse työskentelen Kuopiosta käsin.”
KiRa-akatemiasta kipinä hakea Boostille rakennuttamisen asiantuntijaksi
Ennen Boostille tuloa Bettina Ruottinen on työskennellyt rakennusliikkeessä liiketoiminnan kehityksen parissa useamman vuoden ajan. Ruottinen on opiskellut Aalto-yliopistossa tuotantotaloutta sekä kiinteistötaloutta.
Bettina kertoo, miten Boost Brothers tuli hänelle tutuksi:
”Kiinnostuin Boostista ja Boostin työskentelytavoista, kun olin mukana KiRa-akatemian ohjelmaan kuuluvissa työpajoissa, jotka Juho-Kusti Kajander ja Matti Sivunen fasilitoivat. Innostuin heidän työskentely- ja toimintatavoista ja seuraavan mahdollisuuden tullessa hainkin Boostilta työpaikkaa.”
Bettina näkee, että tulevaisuudessa yhdessä tekeminen ja eri osapuolien tavoitteiden sisäistäminen sekä yhteensovittaminen on merkittävässä roolissa rakennusprojektien onnistumisessa.
”Haluan olla mukana auttamassa projekteja saavuttamaan niille asetut tavoitteet hyödyntäen innovatiivisia ratkaisuja ja muodostamalla menestyksekkäitä tiimejä.”
Boostin mukana kehittämään rakentamista
Mika Vaheri odottaa innolla tutustumista Boostin monipuolisiin hankkeisiin ja kehittymistä rakennuttamisen asiantuntijana.
”Boostissa kiinnosti erityisesti sen tavoite hyödyntää uusimpiin tutkimuksiin perustuvaa tietoa sekä teknologiaa. Oma kiinnostus rakentamisen kehittämiseen lähtee oikeiden työskentelytapojen ja teknologioiden hyödyntämisestä, jotta kaikki, mitä tehdään tuottaa mahdollisimman paljon arvoa asiakkaalle.”
Vaheri tutki diplomityössään tahtituotannon hyödyntämistä rakennustyömaalla, josta hänellä löytyy myös työkokemusta työnjohtotehtävistä.
”Tutkimusta tehdessäni havaitsin, kuinka paljon rakennusteollisuudessa tehdään puutteellisilla lähtötiedoilla, väärään aikaan sekä ylimääräistä resurssi- sekä aikatauluhukkaa luoden. Nämä samat asiat peilautuvat myös rakennuttamisen puolelle; on tehtävä oikeat asiat oikealla tavalla, oikeaan aikaan sekä oikein suunniteltuna, jotta saadaan paras mahdollinen lopputulos ja luotua paras mahdollinen arvo asiakkaalle.”
Boostin työyhteisö luo innostavan ensitunnelman
Uusien työntekijöiden perehdyttämiseen on Boostilla panostettu jo pitkään, ja siitä onkin aina tullut kiitosta uusilta boostilaisilta, ja niin tälläkin kertaa. Hanna, Bettina ja Mika kertovat, että aloitus on ollut sujuva, ja vastaanotto sekä tunnelma toimistolla ovat olleet mahtavia.
Kaikki odottavat innolla mielenkiintoisia projekteja ja työskentelyä yhdessä mukavien ja asiantuntevien työkavereiden kanssa. Hanna kiteyttää mainiosti uuden boostilaisen tunnelmat:
”Ensituntuma Boost Brothersista ja työtovereista on ollut välittävä ja innostava, juuri sellainen mitä voikin odottaa firmalta, jonka tavoitteena on saada työntekijät joka aamu tyytyväisinä töihin.”