Boostin aktiivisuus akateemisissa ympyröissä sai hienon tunnustuksen, kun Matti Sivusella (TkT) oli kunnia toimia toisena vastaväittäjänä KTM Kari-Pekka Tampion väitöskirjatutkimukselle ”Arvontuoton tehostaminen yhteistoiminnallisen sairaalarakennushankkeen alkuvaiheessa”. Toisena vastaväittäjänä toimi dosentti Jukka Pekkanen.
Väitöskirjatutkimuksesta uutta tietoa sairaalarakennushankkeiden suunnitteluun
Tampion väitöskirjatutkimuksessa tunnistettiin, että sairaalarakennusprojektien alkuvaiheen suunnittelun ja hallinnan järjestelmälliset prosessit puuttuvat. Tutkimuksessa esitetään, että projektin alkuvaihe (front-end) on tärkein vaihe sairaalarakennushankkeissa. Systemaattisempi prosessi jo varhaisessa vaiheessa hankkeita voisi auttaa hankkeen omistajia ja sidosryhmiä määrittelemään tavoitteensa ja vaatimuksensa tarkemmin niin, että arvo-odotukset ja toteutuskonseptit sekä arvonluonnin onnistumiseen tarvittavat resurssit ja taidot voitaisiin määritellä tarkemmin.
Tohtorinväitöstilaisuudessa yliopistossa tieteellistä jatkotutkintoa suorittanut opiskelija esittelee ja puolustaa laatimassaan väitöskirjassa esittämiään tieteellisiä tuloksia. Väitöskirjan laatimiseen menee tavallisesti useampi vuosi, joten väittelijällä on takanaan paljon pitkäjänteistä tutkimustyötä.
Vastaväittäjä on aihepiiriin syvällisesti perehtynyt asiantuntija, joka toimii yliopiston nimeämänä henkilönä väitöskirjan tarkistamisessa ja siihen liittyvien havaintojen esittäjänä.
”Olin hyvin otettu pyynnöstä toimia Kari-Pekan vastaväittäjänä. Hänen tekemänsä työ rakentamisen kehittämiseksi on laajasti arvostettua ja tunnustettua. Nautin suuresti väitöstilaisuudessa käymästämme keskustelusta, jossa pureuduttiin hyvin monimutkaisiin tieteellisiin ja projektinjohdollisiin kysymyksiin”, toteaa Matti Sivunen ja jatkaa: ”On upeaa saada Kari-Pekka osaksi tieteellistä yhteisöä”.
Tutkimus- ja kehitystyö osana Boostin ydinosaamista
Boostin tiimille on kertynyt runsaasti tieteellistä näyttöä investointipäätöksentekoa, hankevalmistelua, kustannuslaskentaa, suunnittelua ja rakentamista koskevien mallien ja menetelmien kehittämisestä viimeisen vuosikymmenen aikana.
Boostilaiset ovat toteuttaneet yli 500 tutkimus- ja kehityshanketta, julkaisseet kymmeniä kansainvälisiä tieteellisiä artikkeleita, ohjanneet ja teettäneet useita väitöskirjoja ja kymmeniä opinnäytetöitä. Lisäksi olemme osallistuneet rakennuttamisen oppikirjojen laatimiseen ja julkaisuun, luennoineet aihealueen kursseilla sekä toimineet väitöskirjan esitarkastajana ja vastaväittäjänä.