Boostin infratiimin työn tuloksena syntyy siltoja, ratoja ja raiteita
Boost Brothers on toiminut rakennuttamisen asiantuntijana entistä vahvemmin väylien, teiden, ratojen, siltojen, raitioteiden, tunneleiden ja kunnallistekniikan rakennuttamistehtävien kehittämisen parissa. Uusi infrarakennuttamisen tiimimme keskittyy yhteistyöhön infrapuolen asiakkaidemme kanssa.
Boost mukana valtakunnallisesti merkittävissä infrahankkeissa
Boostin palvelutarjontaan kuuluu hankestrategian sekä kustannus- ja laatuohjauksen laatiminen, hankinnat, turvallisuuskoordinointi, projektinjohto ja valvonta sekä käyttöönoton fasilitointi, projektin auditointi ja vaikutusten arviointi. Palvelut räätälöidään aina tilaajan ja hankkeen tarpeiden mukaisesti.
Boostin infrarakennuttamisen johtaja Tuomo Takkinen kertoo esimerkein käynnissä olevista infrahankkeista:
”Olemme mukana asiantuntijana muun muassa Väyläviraston hankkeissa, esimerkiksi Hailuodon kiinteä yhteys- sekä Kiskon profilointi -hankkeet. Olemme olleet näissä hankkeissa mukana jo hankinnan valmistelusta lähtien, vieneet hankintavaiheet läpi yhdessä tilaajan kanssa ja tällä hetkellä tuemme projektiorganisaatioita hankkeiden läpiviennissä.
Näiden lisäksi olemme mukana monissa muissakin mielenkiintoisissa valtakunnallisesti merkittävissä projekteissa kuten esimerkiksi Helsinki – Riihimäki 1 ja 2 -ratahankkeissa.
Boostilaista näkökulmaa infrarakennuttamisen kehitykseen
Infrarakennuttamisen asiantuntijoillamme on ajantasainen osaaminen, pätevyydet ja monipuolinen työkokemus niin väylien, teiden, ratojen, siltojen, raitioteiden, tunneleiden ja kunnallistekniikan rakennuttamistehtävistä kuin eri hankintamallien tuntemuksestakin.
Laaja työkokemus alalta ja erilaisista hankkeista on tuonut asiantuntijoillemme näkemystä siitä, mitkä ovat infrarakennuttamisen alan tärkeimmät kehityskohteet.
Boostin asiantuntijat toimivat aktiivisesti yhdessä tilaajien ja palveluntuottajien kanssa alan uusien toimintamallien kehittämisessä esimerkiksi hankintojen, turvallisuuden, riskienhallinnan ja kustannusten näkökulmasta.
“Infratoimiala kaipaa tehokkaampia toimintatapoja ja ”näin on tehty aina” -ajattelun muuttamista. Alalla on valtavasti potentiaalia, mutta se pitää saada ulosmitattua osaajista. Myös korjausvelkaa on infrassa paljon, mikä vaikuttaa ihan meidän kaikkien jokapäiväiseen elämään”, kertoo urallaan suunnittelijana, urakoitsijana sekä rakennuttajana erilaisissa rooleissa infratoimialalla toiminut Takkinen.