Perttu Sinda, Markus Kortelainen ja Janne Keskinen aloittivat huhtikuun alussa rakennuttamisen asiantuntijaharjoittelijoina Boostin Fast Track -harjoitteluohjelmassa.
Uudenaikainen työyhteisö
Oulun yliopistossa tuotantotalouden diplomi-insinööriksi opiskeleva Perttu Sinda on uudesta tehtävästä innoissaan.
”Boost tempaisi mukaansa innovatiivisella suhtautumisellaan rakentamiseen. Heidän tavoitteensa tuoda rakentamisen tuottavin tieto käytäntöön vastasi saumattomasti visioitani, joten päätin hakea mukaan Fast Track -harjoitteluohjelmaan. Vaikka hakuvaiheessa tietoni yrityksestä perustuivat pääosin nettisivujen pohjalle, oli verkkokalvoilleni piirtynyt jo kuva uudenaikaisesta, rajoja rikkovasta työyhteisöstä. Eivätkä odotukseni olleet väärässä”, Perttu iloitsee.
Tampereen yliopistolla rakennustekniikan diplomi-insinööriksi opiskelevat Janne Keskinen ja Markus Kortelainen haluavat kehittyä rakennuttamisen asiantuntijoiksi ja muuttaa rakennusalaa. ”Rakennuttamisesta kiinnostuin jo toisena opiskeluvuotenani. Mielenkiintoni Boostia kohtaan heräsi koululla järjestetyssä yritystapahtumassa, jossa pääsin juttelemaan boostilaisten kanssa”, kertoo Janne.
Markus kertoo saaneensa idean hakea harjoitteluun Boost Brothersilla, koska siellä työskentelevä opiskelukaveri ehdotti Boostia kesätyöpaikkana. ”Tarkemmin perehtyessäni yritykseen mielenkiinto heräsi varsinkin Boostin hyvin asiakaslähtöistä ja rakennusalaa eteenpäin puskevaa ideologiaa kohtaan”, taustoittaa Markus.
Laadukas perehdytys
Poikkeusolosuhteista huolimatta ensimmäiset päivät ovat sujuneet vauhdikkaasti ja harjoitusprojektikin on jo pyöräytetty käyntiin.
”Perehdytys on ollut erittäin antoisa ja sujunut täydellisessä harmoniassa vaikeista olosuhteista ja etämoodista huolimatta. Erityisesti perehdytyksen laadukas sisältö on nostettava esiin. Yrityksen toimintatavat ja missio ovat selkeytyneet meille jo varhaisessa vaiheessa, kiitos eri asiantuntijoiden pitämien koulutuksien. Henkilökohtaisesti tapaamani työkaverit lasketaan vielä yhden käden sormilla, mutta silti tunnen jo kuuluvani joukkoon. Siispä tulevaisuudelta voin odottaa työskentelyä haastavien työtehtävien ja mahtavien kollegojen parissa sekä totta kai hauskoja hetkiä kahden kahvitauoilta!” Perttu kuvaa.
Fiilikset korkealla
Ensifiilikset uudesta työpaikasta ovat todella positiiviset. ”Ensimmäiset työpäivät kuluivat erittäin hyvin toteutetun etäperehdytyksen merkeissä, jonka jälkeen saimmekin jo ensimmäisen tehtävän työstettäväksi. Työilmapiiri vaikuttaa todella hyvältä ja odotan innolla vauhtiin pääsyä sekä tulevia työtehtäviä, jolloin opittuja asioita pääsee soveltamaan oikeissa projekteissa”, Markus kiteyttää. ”Odotan innolla uusia työtehtäviä”, säestää Janne.
”Järjestämme erittäin suositun Fast Track -harjoitteluohjelman nyt kahdeksatta kertaa, ja tarjoamme – poikkeusoloista huolimatta – ainutlaatuisen oppimismahdollisuuden alan nuorille kyvyille. Todella hienoa yhdistää voimat Pertun, Markuksen ja Jannen kanssa!” kertoo Juho-Kusti Kajander Boostista.