LVIA-asiantuntija Helsinkiin

Hae viimeistään
30.11.2025

LVIA-asiantuntija

Kiinnostaako LVIA-asiantuntijan tehtävät kasvuyrityksessä mielenkiintoisten projektien parissa?

Boostilla pääset osaksi monipuolisia ja merkityksellisiä projekteja aina julkisista palvelurakennuksista kansainvälisesti kiinnostaviin megahankkeisiin.

LVIA- asiantuntijana autat työmaata onnistumaan esimerkiksi ohjaamalla, valvomalla ja dokumentoimalla työn toteutusta kustannusten, laadun ja aikataulun näkökulmasta. Lisäksi organisoit osaltasi esimerkiksi vastaanottovaiheen tarkastukset. Rooli sisältää talotekniikan rakennuttamistehtäviä, valvontaa sekä muita rakennuttamisen hanketehtäviä Boostilla.

Tehtävissäsi laadit yhdessä Boostin tiimin kanssa rakennushankkeen onnistumisen kannalta keskeisiä aineistoja, laskelmia ja asiakirjoja. Lisäksi osallistut luovaan ongelmien ratkaisuun ja viet aktiivisen vuorovaikutuksen avulla asioita eteenpäin aikataulun mukaisesti.

Toimit työssäsi tiiviissä yhteistyössä Boostin tiimin, rakennuttajien ja kiinteistönomistajien sekä teknisten asiantuntijoiden kanssa. Kannat vastuuta tiimin ja rakennushankkeen onnistumisesta, ja olet valmis auttamaan tiimiäsi viemään tekemisen seuraavalle tasolle. Lisäksi pääset osallistumaan rakennuttamisen uusien toimintatapojen kehittämiseen ja käytäntöön viemiseen.

Saatat olla etsimämme LVIA-asiantuntija, mikäli sinulla on vähintään muutaman vuoden työkokemus rakennuttamisen ja/tai talotekniikan suunnittelun tai rakentamisen tehtävistä, kykyä kuunnella asiakkaan tarpeita, ja yhteistyötaitoja. Asiantuntijan työtehtävissä menestyminen edellyttää hyvää kirjallista ulosantia, sillä tulet tekemään tarkkuutta vaativia aineistoja ja esityksiä.

Asiantuntijan työtehtävät Boostilla edellyttävät hakijalta:

  • Korkeakoulutaustaa rakennusalalta esim. rakennus- tai LVI-insinööri (AMK) tai muu tehtävään soveltuva tutkinto
  • Muutaman vuoden työkokemusta rakennuttamisen tai talotekniikan suunnittelun tai rakentamisen tehtävistä
  • Tarkkuutta, oma-aloitteisuutta ja vastuullisuutta
  • Hyviä vuorovaikutustaitoja
  • Ratkaisuhakuisuutta
  • Hyviä suullisia ja kirjallisia kommunikointitaitoja
  • Vahvaa suomen kielen taitoa

Lisäksi eduksi katsotaan:

  • Projektijohtamisen työkokemus ja osaaminen
  • Tehtäväs­sä katsotaan eduksi suoritetut pätevyydet (esim. FISE)

Tarjoamme sinulle osana Boostin tiimiä:

  • Mahdollisuuden päästä kehittämään ja muuttamaan koko toimialaa merkityksellisissä hankkeissa.
  • Työpaikan, jossa pääset kehittymään nopeasti ammatillisesti sinua kiinnostavaan suuntaan sparraus- ja mentorointiohjelman avulla.
  • Mukavat ja avuliaat kollegat, joilta saat tukea myötä- ja vastamäessä.
  • Rennon yrityskulttuurin ja matalahierarkisen työyhteisön.
  • Joustavat työajat ja mahdollisuuden etätyöhön.
  • Laajan työterveyshuollon sekä pääsyn toimiston kuntosalille.
  • Liikunta- ja kulttuuriedun.

Työsuhde on vakituinen ja kokopäiväinen. Haemme LVIA-asiantuntijaa ensisijaisesti Helsingin toimistollemme, toimintaympäristönä pääkaupunkiseutu. Muut toimistomme sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien varrella Tampereella ja Turussa.

Toimimme tilaajan asiantuntijana esimerkiksi Vantaan ratikan, Länsiprojektin, Koskelan varikon, Hailuodon kiinteän yhteyden, Tampereen henkilöratapihan ja Turun kaupungintalon hankkeissa. Vuonna 2025 liikevaihtomme on yli 30 % kasvussa ja asiakkaidemme tyytyväisyys on huipussaan (NPS 100).

Olisitko sinä seuraava uusi boostilainen?

Hae LVIA-asiantuntijan tehtävään alla olevalla hakemuslomakkeella tai lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si meille rekry@boostbrothers.fi. Hakuaikaa on 30.11.2025 saakka.

Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin klo 9-16 toimitusjohtaja Juho-Kusti Kajander, p. 040 750 2775 tai Rakennuttamisen ratkaisut tiimin johtaja Petro Pöyhönen, p. 040 660 4175.

Hae Työpaikkaa

Tule kehittymään rakennuttamisen huippuosaajaksi Boostille! Hae avoimeen työtehtävään oheisella lomakkeella.

Voit liittää hakemukseesi ansioluettelon ja/tai LinkedIn -profiililinkin.

Meihin voit olla yhteydessä myös sähköpostitse: rekry@boostbrothers.fi